sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Parasta!!

En ole nyt kirjoitellut vähään aikaan tänne mitään mutta nyt tulee sitten tuutin täydeltä tekstiä ;)

Torstai:
Torstaina poljin pyörällä essille ja lähettiin käymään kylällä ostamassa mässyä ja kattelemassa että ketä siellä on. Oli vähän tylsää ku kukaa ei tullu mukaan, mutta testattiin ajan kuluksi mun kameraa ja saatiin pari hyvää otosta. Poljettiin takas Essille parin tunnin päästä ja saatiin hieno kuningasidea: meikä lähtee heittään talviturkin! Hypättiin taas pyörän selkään ja poljettiin venerantaan uimaan (: Oli ihanan lämmintä vettä ja hyvää seuraa!
Uintiposetus :3

Lisää kuvateksti

Vielä on kesää jäljellä....

Perjantai:
Perjantaina taas lähdin kaupunkiin ja tällä kertaa oikeasti ostamaan sitä puhelinta. Puhelin löytyi ja nyt olen onnellinnen Nokia lumia 620 omistaja (: Taiteilin siihen takakuoreen ikkunaväreillä jonkullaisen pandanki :D


Lauantai:
LAVAAA!!!! JEEEEEE!!!!!! Oli niin paras kerta että ei mittään järkiä! Ensin mentiin minä, Essi, Taru ja Elina Annille ja oltiin siellä jonkun aikaa ennen kun päätettiin lähteä reisipailaamaan. Käveltiin lavalle ja mentiin katsomoon jossa oli kavereitaki aika paljon. Välillä käytiin tanssimassa sisällä ja sitten olikin ilta lopussa ja soitettiin hitaat. Rohkaistuin sen verran että sain pyydettyä DJ-M1ggoa tanssimaan (:

No ei tullukkaan niin paljon tekstiä...

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Epäonnistunutta shoppailua

Huhhuh! Tulipahan käytyä kaupungissa kattelemassa kaikkia. Pääasiana oli päästä kattomaan puhelinta giganttiin ja kävelin keskustasta joku 2 kilsaa Limingantulliin. Sitten löysin tieni joten kuten giganttiin ja yllätys yllätys: siellä ei ollutkaan niitä puhelimia mitä olisin halunnut katsoa. No ei siinä mitään mutta sitten kun aloin talsimaan takaisin kaupunkiin päin niin alkoi satamaan vettä. Jeeiiiiii!! Löysin sentään uuden hupparin ja kävin kirjastossa lainaamassa cd-levyjä :3

Sekä sain JÄRKKÄRIN!!!! :3 Oleeen onnellinenn! Se on joku äitin ja mun toisen siskon vanha mutta toimii vielä ihan hyvin. Salama oli menny paskaksi mutta seki hoitu sillä että laitto sellasen lisäsalaman (?) siihen :D




Laitan aina näitä kuvia tänne :D Ne kertoo aina vähän päivästä....


- Emmi




sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus

Hyvää juhannusta raksut <3 Oli kyllä niin parasta taas lavalla että !! Torstaina loppu työtki ja nyt on ansaittu 280 kesäksi :3 Juhannusta vietin mökillä suvun kanssa, mutta sitten lauantaina menin joskus puoli seittemän aikaan Katrille ja hommattii siellä vähä vaikka mitä ennen ku lähettiin lavalle. Essi, Iita, Taru ja Atte tuli myös ja käytiin vähän katsomossa ennen ku mentiin diskoon reisipailaamaan <3 Nyt on jalat jumisssa ja vasemmassa sääressä kunnon kuhmu ku kaaduin siellä. Mutta tää ilta jää varmasti mieleen !

Minä ja Katri-raksu lähössä lavalle <3

Nyt väsyttää ja vituuttaaakin koska ei oo puhelinta :/ Tiputin oman torstaina maahan ja siihen näyttöön tuli joku häiriö! Nyt ei auta muuta ku hommata uus... iPhone 4s ois ihan mukava :3 Mutta porukat ei varmaan ala maksamaan... Pitää koittaa jos sais rippilahjaksi :)

Fiilisteltiin myös tänään facessa kamujen kaa :D Luultavasti jotain vaikutusta eilisellä lavalla... Mutta rakastan teitä <3 Tää on teille Schnuffel - Halilaulu

- Emmi

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Väsyttäääääzzz...

Nyt onki sitten kunnon akkujen lataus viikonloppu takana! Perjantaina lähdetiin Rantsilaan mummolle ja oltiin siellä joskus kaheksan aikaan. Lauantaiaamuna heräsin joskus seittemän aikaan ja luin jonku tunnin ja sitten menin syömään ja suihkuun. Käytiin pappaaki kattomassa ja nukuin sen luona jonku pari tuntia. Takas mummolaan, vähän ruokaa naamaan ja taas unta palloon. Yölläki kyllä nukutti ihan hyvin. En tiiä mistä tää kaikki väsymys tulee. Muttah maanantaina töihin ja Katriki tulee takas ykiin :3 Sitten lauantaina kunnon juhannuslava kavrujen kaa <3

Tiivistettynä:
Kunnon viikonloppu = nukkumista ja ruokaa


Pitäis luultavasti kohta siivota oma huonekki :3 Ihana pyörremyrskyemmi taas siellä riehunut...
Tämä on mulla ikuinen ongelma...

- Emmi

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Musiikkia

Can you hear the silence?
Can you see the dark?
Can you fix the broken?
Can you feel, can you feel my heart?

Bring Me The Horizon - Can You Feel My Heart


All these demons in my head 
keep laughing at me and say:
''Hey girl, you're such a fool he will never ever fall for you.''

Stalingrad Cowgirls - Fool



I'm at the edge of the world.
Where do I go from here?
Do I disappear?
Edge of the world,
should I sink or swim?
Or simply disappear?

Bring Me The Horizon - Sleepwalking

That's what you get, when you let your heart win.

Paramore - That's What You Get


Tell me that you need me, 'cause I love you so much.
Tell me that you love me, 'cause I need you so much.

Bring Me The Horizon - Don't Go


I'm standing on a bridge.
I'm waiting in the dark.
I thought that you'd be here by now.
There's nothing but the rain.
I'm listening but there's no sound.

Avril Lavigne - I'm With You


One more word and you won't survive

Blue Foundation - Eyes On Fire (Zeds Dead Remix)




Lisää saattaa olla tulossa (:

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kesätöitä

Tänään tuli oltua ekaa päivää Seolla kesätöissä! Oli kyllä tosi mukavaa porukkaa ja mukavan lepposa työki. Siivoilin siellä ja purin kuormaa yms. Vielä väsyttää lauantain lavalla työskentely kun myin kahteen asti ruokaa ei aina niin selvänä oleville ihmisille ja tunne oli eienääikinäkoskaanhampurilaisiayäkoksennan. Mutta sain tienattu 20 euroa ja oli mukava työympäristö sielläkin ! (:
Sitten vielä asiaa kulmakarvojen piirtämisestä: Älkää piirtäkö kulmakarvoja puoleen väliin kulmaa, tai vain sellaisia viivoja. Mulle tulee suru puseroon kun nään tällasia kulmakarvoja kaupungillaki. Kulmakarvat voi vaan nyppiä ja sitten täyttää esim. luomivärillä. Ja jos on pakko sheivata ne kulmat kokonaan pois niin tehkää kunnollista jälkeä eikä vaan mitään tuhruviivoja. Tai sitten vaan kunnon IDGAF meiniglillä ja ette välitä paskan vertaa siitä mitä muut sanoo. Luultavasti olette kauniita noinkin. Sori, jos loukkaan jotakuta, mutta tää on mun mielipide.


Tulipahan ladattua myös musiikkia puhelimeen :3 Tämän hetken lempibiisi <3
Eskimo Callboy - Cinema

N00D3L5 :3

Vielä loppuun: pyydän syvästi anteeksi yhdeltä tuttavaltani, jota loukkasi tässä aiemmin ollut kuva. Anteeksi <3


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Blogiiii

Noniiin! Nyt olisi sitten blogi tehty. Saa nähdä mitä tästä tulee, koska en ole ennen pitänyt blogia ja en ole varma saanko kirjoitettua tänne mitään :D. Aika näyttää.

Eilen oltiin siskon kanssa kaupungilla katselemassa rippimekkoa, jota ei (yllätys yllätys) löytynyt. Lindexillä olis ollut aivan ihana mekko mutta ei ollut kokoja. H&M:lläkin oli ihana mekko mutta se oli loppuunmyyty :(
Lindexin mekko

H&M mekko


Tänäänkin pitäis varmaan lähtä kaupunkiiin uudestaan katteleen ja pitäis ostaa Essillekki rippilahja! Plus TARVII KENKIÄ! Haluaisin  ostaa elämäni ensimmäiset korkokengät. Tarvis myös kesäkenkiä, koska en omista ku yhet ja neki meni viime juhannuksena paskaseksi mökillä. Pitää lähtä koluamaan kirpputoreja. Moiksuuu <3