Eilen aamulla herättyäni yhdeksältä siihen, että koira pomppii naaman päällä, avasin tietokoneen ison kahvimukin ääressä. Koomaus oli aivan oikeutettua oltuani kaksi viikkoa sairaana. Seriously ? Kaksi viikkoa pois koulusta. Voin vain kauhistella sitä läksyjen määrää, mikä minua tulee odottamaan.
Btw olen viettänyt ihan liian monta päivää koneen ääressä, josta kertoo paskentunut huumorintaju.
Hieman kahvin voimalla reipastuttua päätin alkaa leipomaan runebergin torttuja. Selasin ihan normaalisti ohjeita, joista poimin parhaimman näköisen ja aloin tekemään leivoksia. Jeii yritys hyvä kymmenen !
Ongelma nro 1: Et löydä muffiniipeltiä. Etsin täydet puoli tuntia koluten kaikki kaapit läpi kolmeen kertaan, lopputuloksetta, etsien sitä välissä jopa pakastimesta. Lopulta täysin turhautuen kiristelin hampaitani, kunnes silmäni näkivät jotain - mikron päällä olevan muffinipellin muotoisen möhkäleen. HALLELUJAA !!
Problem solved
Ongelma nro 2: Miten saat leivoksista kauniin pylvään muotoisia kotikonsteilla ? Pähkäiltyäni asiaa jonkin aikaa, sain mahti-idean: kieritän leivinpaperia muffinivuoan pohjalle, jotta taikina luonnollisesti kohoaisi ylös päin muodostaen pylvään. Leivinpaperit eivät pysyneet (yllätys yllätys) pystyssä. Uudestaan pähkäiltyäni eri vaihtoehtoja, päätin että niittaan paperit (tekstattuani muutamalle kaverille ja googlattuani ensin voiko metalliniittejä pitää uunissa). No hyvinhän se meni ja sain leivinpaperit hyvin vuokaan. Aloin tekemään taikinaa ja huomasin että ohje on melko pieni. Päätin olla välittämättä siitä, koska pelkäsin feilaavani koko jutun (kuten teinkin). Tein taikinan, taistelin ne leivinpaperitötteröiden sisälle ja laitoin pellin uuniin.
Näytti siis tuolta. Se ei siis toiminut. Kun otin pellin uunista, huomasin että taikina oli vain levinnyt vuokien pohjalle. Noiduttuani asian kanssa päätin alistua käyttämään pelkkiä muffinivuokia, jotka laitoin muffinipellille. Tein uuden, vähän isomman taikinan ja lopputulos oli onnistunut paljon paremmin kuin odotin, joka tosiaan valoi toivoa elämään.
Maalasin äitille tällasen kuvan ku se halus :) |
-Emmi
kiva postaus! ja vitsi tää sun blogis on kyl ihana ♥ tykästyin tähän heti ku tänne tulin! :) ulkoasu, kuvat, sun kirjotustyyli, kaikki nappaa! :>
VastaaPoistafashionsituation.blogspot.com ♥
Kiitos ! :) kannattaa toki alkaa seuraamaan, koska noin maasta taivaaseen kehuit.
Poista